torstai 11. tammikuuta 2018

DAY 6 - Viimeistä viedään...

Harmiksemme koitti matkan viimeinen toimintapitoinen päivä. Päivä pitäisi sisällään kaksi konserttia.

Minna Kajander, Laitilan Soittokunnan kapelli:
"Viimeisenä perilläolopäivänä orkestereilla riitti soittamista. Aamuvarhaisella suuntasimme Aurinkorannikon suomalaiselle koululle ja soitimme soitinesittelykonsertin alakoulun ihanille oppilaille. Konsertin jälkeen jäimme tunniksi vastailemaan kysymyksiin, lapset kokeilivat soittimia ja rohkeimmat myös johtivat orkesteria. Kyllä oli iloinen aamupäivä!
Siitäpä olikin hyvä lähtä lounaalle. Marianne oli järjestänyt asiat niin, ettei tuosta ruokailusta taatusti kukaan lähtenyt tyhjin vatsoin!
Joku otti päivänokoset ja joku toinen uhkarohkeasti sukelteli hotellin uima-altaalla ennen illan keikalle lähtöä."









Mainittakoon, että ruokailun aikana näimme uutisvideoita Espanjaa hämmentäneestä lumisateesta, joka ylitti ilmeisesti Suomessakin uutiskynnyksen.

Illan konsertti oli määritelty alkavaksi kello 19.30, joten saavuimme hyvissa ajoin paikalle. Esiintymispaikka, Finca El Portón Culturahl oli varsin tyylikäs ja hienostunut taidekeskus.  Sen puutarha oli hyvin kaunis, ja sisällä seinät oli koristeltu mielenkiintoisilla taideteoksilla. Viritysten ja soundcheckien aikana yleisöä alkoikin valua paikalle. Sali saatiinkin täyteen!

Konsertti koostui kolmesta osuudesta: Laitila-Lieksa -yhtymän osuudesta, Alhaurin de la Torren osuudesta sekä illan ja oikeastaan koko matkamme kruunaavasta yhteisosuudesta. Suomalaiskapellit Minna ja Susanna lausuivat yleisölle muutaman sanasen espanjaksi, aikaansaaden lämminhenkisen tunnelman. Paikalla oli myös TV-kuvaaja, joka tallensi hienon soitannamme - live-julkaisua odotellessa!

Noin isossa porukassa oli hienoa soittaa. Näkymät ja kuulokuva perkussionistin vinkkelistä olivat ennenkokemattomat: kahdeksisenkymmentä puhaltajaa saa aikaan melkoiset desibelit. Konsertti tarjosi paljon tunnetta, huumoria ja kokemuksia niin yleisölle kuin soittajillekin.

Minna summaa:
"Konserttimme yhdessä Alhaurin de la Torren puhallinorkesterin kanssa oli huikea kokemus. Meitä soittajia oli paljon ja yleisöä vieläkin enemmän. Kaikki eivät mahtuneet istumaan ja nekin joilla tuoli oli, eivät malttaneet juuri istua, kun soittomme heitä innosti! Olé!
Kolmen orkesterin yhteisesitys lopussa oli kyllä hieno juttu. Musiikki on kansainvälinen kieli. Olimme tuon hetken erilaisuudestamme huolimatta yhtä suurta kokoonpanoa! Kiitos kaikille. Kapu ainakin on fiiliksissään"
















- Lauri Toivola, lyömäsoittimet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti